mutta kyllä ensi vuonnakin on kirjoittajaripari, oli tämä niin antoisaa ja hauskaa. Leirin numero on 206 ja sen leiriosuus on Kunstenniemessä 7.-13.6. Kirsti ja minä ollaan ohjaajina. Tämän vuotiset leiriläiset, olisitte tosi tervetulleita isosiksi!

t. Merja

Luuk. 19: 41 Kun Jeesus tuli lähemmäksi ja näki kaupungin, hän puhkesi itkuun sen tähden 42 ja sanoi: "Kunpa sinäkin tänä päivänä ymmärtäisit, missä turvasi on! Mutta nyt se on sinun silmiltäsi kätketty. 43 Vielä tulet näkemään ajan, jolloin viholliset rakentavat ympärillesi vallin, saartavat sinut ja käyvät kimppuusi joka puolelta. 44 He murskaavat maan tasalle sinut ja sinun asukkaasi. Sinuun ei jätetä kiveä kiven päälle, koska et tajunnut etsikkoaikaasi."

45 Jeesus meni temppeliin ja alkoi ajaa ulos niitä, jotka siellä kävivät kauppaa. 46 Hän sanoi heille: "On kirjoitettu: 'Minun huoneeni on oleva rukouksen huone.' Mutta te olette tehneet siitä rosvojen luolan."

47 Hän opetti sitten joka päivä temppelissä. Ylipapit, lainopettajat ja muut kansan johtomiehet miettivät, miten raivaisivat hänet pois tieltä. 48 He eivät kuitenkaan keksineet, mitä tehdä, sillä koko kansa oli jatkuvasti Jeesuksen ympärillä kuuntelemassa häntä.

 

Sofian laulu

 

He kävelevät luokseni tänään

lattiatonta käytävää

eikä minulla ole heille sanoja.

 

Ja valo joka leikkaa pimeyden

on samaa kuin heidän katseessaan.

Varjot jotka valo jättää täyttämättä

ovat samat heidän silmiensä alla.

 

Nämä ihmiset eivät ole hyviä,

eivätkä pahoja

täällä vastakohdat risteävät,

täällä vastakohdat risteävät.

 

He vaeltavat luokseni unohdukseen

olen kajo heidän kasvoillaan

minä olen heille hellä,

minä lähden heidän kanssaan.

 

 

Meillä oli leirillä joka aamu minijumis, lyhyt jumalanpalvelus, jossa kävimme kirkkovuoden tärkeimmät pyhät ja samalla Kristuksen elämän keskeiset kohdat läpi. Ihmettelimme päivän evankeliumitekstiä saarnaryhmässä ja mietimme, mitä vastaavaa voisi tänään tapahtua.

 

Adventtiryhmän kanssa huomasimme, että Jerusalemiin ratsastavaa Jeesusta tervehdittiin samaan tapaan kuin superjulkkiksia nykyään. Heidän eteensä levitetään punaisia mattoja ja lavoille heitellään vaatteita ja fanit huutelevat heille ylistyshuutoja ja rakkaudentunnustuksia.

 

Tämän sunnuntain teksti on suoraa jatkoa adventtikertomukselle. Torstaina pohdimme tekstiä viiden tytön kanssa, koska se tuntui minusta niin vaikealta. Tällaisia ajatuksia nousi esiin tekstistä:

 

"Kunpa sinäkin tänä päivänä ymmärtäisit, missä turvasi on!" Fanittaminen voi olla turvan tai elämän sisällön hakemista. Idoliin samaistuu, kun ei ole tyytyväinen itseensä. Fani keskittyy luomaan itsestään samanlaista kuin idoli, hän on sokea fanittamiselleen ja unohtaa vahvistaa omaa sisintään. Hän unohtaa mitä oikeasti tarvitsee, hän unohtaa etsiä aitoutta itsestään ja toisista.

 

Helposti unohdamme ensimmäisen käskyn ja Jumalan kohtaamisen, mikä on hyvin lähellä itsensä kohtaamista, koska Jumala asuu ihmisessä. Jumalaan voi olla yhteydessä oman itsensä kautta. Jotkut hakevat Jumalaa kauempaa, mutta eivät onnistu, kun ovat itselleen vieraita.

 

Temppelissä olevat kaupustelijat voisivat olla ne kiusaukset ja turhat ulkopuoliset virikkeet, jotka yrittävät estää meitä olemasta oma itsemme. Voimme ajaa pois itsestämme ajatukset, joiden mukaan meidän pitäisi yrittää olla jonkun muun kaltaisia sen sijaan että olisimme sitä mitä olemme. Sillä vaikka kuinka paljon tahansa näkisi vaivaa esittääkseen jotain muuta kuin mitä on, lopputulos on paha olo, epäonnistumisen tunne ja turhautuminen jälkeenpäin. Voisimmepa vain kaikki tajuta, että riittää olla oma itsensä.

 

Rakkauden käskyn toinen puoli, lähimmäisen rakastaminen voisi olla sitä että oikeasti välittää. Että ei tarvitse esittää mitään toiselle. Että voi olla tunnepuolella estotta alaston. Että ei odota toiselta hirveästi, vaan antaa hänen olla oma itsensä ja muistaa tukea häntä siinä.

 

Rakkaus sattuu. Kun olet alastomana muille, heidän katseensa kohdistuvat suoraan sinuun. Olet haavoittuvampi kuin esittäessäsi jotain. Paljastaessasi itsesi joudut pelkäämään, ettet tule hyväksytyksi, vaan jäät yksin, kun olet liian outo. Joku voi olla kateellinen siitä, että olet omanlaisesi, ja koettaa olla samanlainen, jotta myös häntä alettaisiin kadehtia. Häneltä jäävät omat hyvät ominaisuudet huomaamatta.

 

Mistä löytää rohkeuden olla oma itsensä ja rakastaa? Jokainen yrittää omalla tavallaan vastustaa kiusausta olla jotain muuta kuin on. Voi hyväksyä itse sen mitä on. Voi lakata vertaamasta itseään muihin ja välittämästä, mitä muut ajattelevat minusta. Voi miettiä, tekeekö jotain itsensä takia omaksi ilokseen vai sen takia, mitä ajattelee muiden ajattelevan.

 

 

Rakkaat nuoret. Teidät on kerran kastettu sen merkiksi, että olette Jumalan hyväksi luomia ja Kristuksen puhtaaksi pesemiä pahuudestanne. Saatte panna pois kaiken, mikä teitä kiusaa ja estää olemasta aitoja. Jumala kestää nähdä alastomuutenne ja antaa teille rohkeuden nähdä sen itsekin. Mitä paremmin opitte tuntemaan itseänne, sitä paremmin tunnette myös Jumalaa ja toisia ihmisiä. Käyttäkää jatkossakin Raamattua peilinä, josta voitte tutkia itseänne. Käyttäkää rukousta mahdollisuutena tarkkailla itseänne hyväksyvässä ilmapiirissä. Tulkaa toistekin ehtoolliselle kohtaamaan Kristus, itsenne ja toiset ihmiset. Ottakaa rohkeasti vastaan kummin tehtävä, jos sitä teille tarjotaan.

 

Hyvät kummit ja vanhemmat. Nämä nuoret lähestyvät aikuisuutta vuosi vuodelta ja itsenäistyvät teistä yhä kauemmas. Ette enää ole vastuussa heidän kristillisestä kasvatuksestaan, vaan he vastaavat itse itsestään Jumalalle. Silti he yhä tarvitsevat teitä. Ennen kaikkea he tarvitsevat tulla nähdyiksi sellaisina kuin ovat. Voimme oppia näkemään toisemme, jos opimme itse olemaan sitä mitä olemme. Siinä meillä saattaa olla oppimista heiltä.

Varsinaisesta saarnasta kiitos Helinälle, Julialle, Katalle, Rosalle ja Sofialle.

Merja

sanoa konfirmaatioharjoituksissa: riparilaiset, jos haluatte ryhmäkuvan, muistakaa ottaa kymmenen euroa mukaan.

t. Merja

Mitä voi sanoa kaksikymmentäviisivuotiaasta tytöstä, joka on kuollut?

Että hän oli kaunis, kiltti, rauhallinen ja erittäin ystävällinen? Ei, minä en haluaisi valehdella. Sitä kaikkea hän ei ollut. Mutta hän oli ihmeellinen, uskomaton ja erittäin yllätyksellinen. Hän yllätti minut täysin, kirkasti maailmani ja vei minut pyörteisiin, joiden olemassaolosta en tiennyt mitään.

Kaikki alkoi viime keväänä, kun näin hänet ensimmäisen kerran. Kävelin ajatuksissani pitkin puroa ylittävää siltaa, kun hän tuli vastaan nauraen ja kaatoi minut puroon kastumaan. Jatkaessani kotimatkaa jokainen askeleeni lotisi ja kuulin iloisen naurun vielä kauan korvissani. En tiennyt, pitäisikö minun suuttua hänelle vai hymyillä hänen naurulleen.

Hän oli erilainen kuin muut. Hän oli peikko keijujen keskellä ja kuitenkin  hän oli sydämeltään ainoa oikea keiju meistä kaikista.

Kului aikaa ennen kuin näin hänet seuraavan kerran enkä silloinkaan tiennyt, pitäisikö minun suuttua vai hymyillä. Mutta tällä kertaa aivan eri syystä. Silloin hän istui kivellä yksin, hauraana ja yksinäisenä, sulkeutuneena. Tällä kertaa hän oli keiju, kun me muut olimme peikkoja.

Kävelin hänen vierelleen ja kyykistyin tutkailemaan hänen kasvojaan sivusta. Hänen silmänsä suurenivat hämmästyksestä, mutta näin niissä silmissä ilon leimahduksen, joka tuotti minulle suurta mielihyvää. Saman tien hänen silmänsä täyttyivät kyynelistä ja hän hyökkäsi kaulaani lohdutusta hakien. Istutin hänet syliini ja tyynnyttelin hänen kyyneleensä loppumaan. Minulla ei ollut hajua kuinka kauan me istuimme sylikkäin omassa maailmassamme kunnes hän viimein väläytti minulle hymyn ja katosi näkyvistä ennen kuin ehdin sanoa mitään.

Seuraavan tapaamisemme muistan liiankin hyvin, se tuskin koskaan katoaa muististani. Edellisestä tapaamisesta ei ollut kulunut kauaa, kun näin hänet taas uudestaan. Olin juuri menettänyt veljeni, sen tärkeimmän ja ainoan rakkaan ihmisen elämässäni. Kävelin metsässä mustikoiden keskellä tajuamatta mistään mitään. Kyyneleet valuivat poskiani pitkin, mutta minulla ei ollut voimia pyyhkiä niitä pois. En tiedä kuinka kauan olin kävellyt, monta tuntia luultavasti ja yhtäkkiä polveni pettivät altani ja kaaduin maahan keskelle sammalmättäitä.

Silloin hän ilmestyi luokseni, oma keijuni, hyräillen kauniisti kuin enkeli. Hän tuli luokseni ja keinutti minua syleilyssään. Tarrasin häneen tiukasti ja hän suuteli kyyneleet pois poskiltani ja hyväili huulillaan poskiani. Ensimmäistä kertaa moneen viikkoon tunsin syvää rauhaa tuon keijuni syleilyssä kuunnellen enkelilaulua. Huomasin raskaiden silmäluomieni painuvan kiinni ja kun heräsin, oli jo pimeää eikä enkelilaulusta ollut jälkeäkään. Tunsin edelleen nuo pehmeät huulet hyväilemässä poskeani ja palasin kotiini hymyillen.

Vielä tuolloin rakastin syksyä, mutta nykyään vihaan sitä koko sydämestäni. Silloin oltiin lokakuun puolessa välissä, oli jo kylmää ja pimeää. Minua pimeys ei kuitenkaan masentanut, olihan minulla muistot keijustani kirkastamassa päiväni. Kävelin ulkona nauttien sateesta, kun huomasin pienen ja surullisen hahmon sillan luona tuijottamassa joen syövereihin. Sydämeni läikähti ilosta ja juoksin keijuni luokse ilosta pakahtuen. Vedin hänet syliini ja jähmetyin täysin tuntiessani hänet. Kaikki ne muistojeni pehmeät muodot olivat häipyneet ja jäljellä oli vain hentoja luita. Avasin suuni esittääkseni järkytykseni, mutta hän vaiensi minut suutelemalla intohimoisesti ja vaativasti. Tiukensin otettani hänestä ja murheeni ja huoleeni väistyivät kauas.

Pitelin häntä sylissäni kuunnellen, kuinka hän lauloi minulle hiljaa enkeleistä. Kuitenkin laulu loppui ja kuulin kuiskauksen korvani juuressa.

"Hyvästi, rakkaani."

Katsoin paikoilleni jähmettyneenä, kun keijuni hyppäsi sillalta jokeen. Kutsuin apua, mutta se tuli aivan liian myöhään. Menetin oman, hauraan keijuni. Pitelin tuota elotonta ruumista sylissäni ja taivas itki kanssani helpottaen tuskaani. Enkä minä vieläkään tiedä keijuni nimeä.

Yksitellen menetin rakkaimpani. Enää minulla ei ole ketään tai mitään. Muistissani ovat nuo suuret, kyyneleiset silmät ja enkelin ääni. Mutta itse keijuni menetin peikoille enkä koskaan voi korvata hänelle sitä tuskaa, minkä maailma aiheutti.


Ronja

 

He kävelevät luokseni tänään

lattiatonta käytävää

eikä minulla ole heille sanoja.

 

Ja valo joka leikkaa pimeyden

on samaa kuin heidän katseessaan.

Varjot jotka valo jättää täyttämättä

ovat samat heidän silmiensä alla.

 

Nämä ihmiset eivät ole hyviä,

eivätkä pahoja

täällä vastakohdat risteävät,

täällä vastakohdat risteävät.

 

He vaeltavat luokseni unohdukseen

olen kajo heidän kasvoillaan

minä olen heille hellä,

minä lähden heidän kanssaan.

 

(Inka-isonen laulaa Sofian laulun konfirmaatiossa, se sijoittuu ilmeisesti evankeliumitekstin ja saarnan väliin.)

Kiitos Herran kun lähetit Pyhän Hengen valamaan meihin rohkeutta. Vala myös rohkeutta niihin, jotka sitä tarvitsevat vaikeina aikoina. Eniten rukoilemme, että kaikki paha muuttuu hyväksi.Toivomme, että kaikilla on ollut mukavaa ja hauskaa. Toivottavasti olette tämän leirin jälkeenkin onnellisia. Siunaa Isä kaikkien kouluvuosi.

 

(Leiriläiset kävivät aamujumiksissa läpi kirkkovuoden keskeiset juhlat ja niitä varten kirjoitettiin ryhmissä esirukouksia)

Suo meille paljon pääsiäismunia. Äläkä anna ihmisten hakata sademetsiä matalaksi. Auta koulukiusauksen uhreja kertomaan pahasta olostaan. Rukoilemme anoreksiaa sairastavien henkilöiden puolesta, anna heille voimaa selvitä sairaudestaan.

Rukoilemme kaikkien niiden puolesta joilla asiat eivät ole yhtä hyvin kuin meillä täällä. Rukoilemme, että autat meitä ymmärtämään toisiamme paremmin ja tunnustamaan syntimme, jotka Sinun poikasi Jeesus Kristus vei ristille ja antoi anteeksi. Rukoilemme myös, ettei kukaan joutuisi olemaan yksin, syrjittynä tai kiusattuna.

 

 

Kävelin suuren kerrostaloalueen roskapaikkaa kohti. Jo kaukaata saatoin havaita kirkkaankeltaiset poliisin eristysnauhat ja toimittajien välkehtivät salamanvalot, jotka olivat kuin suuri rykelmä pohjantähtiä sysimustassa yössä.

        Lähestyessäni rikospaikkaa aloin hapuilla virkamerkkiäni taskunpohjalta ja työnnyin huutavan paparazzi-joukon läpi. He olivat kuin korppikotkalauma saaliin kimpussa. ”Hei Amy täällä!” käännyin ympäri ja huomasin rikospoliisi Donnelin kiiruhtavan luokseni. Se saamarin paskiainen, joka tunkee nenänsä joka paikkaan. ”Se on rikostutkija O`connel sinulle, Jack.” sanoin kylmänviileästi ja kohotin kulmiani. Käännyin vanhemman poliisimestarin puoleen ja tiedustelin uhrista, mikä sai Jackin kiehumaan raivosta, minkä ymmärsin hyvin sillä olihan tämä alun perin hänen juttunsa. Pieni hymynpoikanen pääsi väkisinkin.

       Parin päivän päästä saimme tulokset uhrista ja kuolinsyyhyn päästessä yksi jos toinenkin harjoittelija antoi ylen. Pian tulikin tieto jo toisesta uhrista. Sama kuolintapa ja naapuritalon roskalaatikko. ”Teillä taitaa olla sarjamurhaaja napattavinanne.” Jack sanoi mielipuolinenkatse silmissään.

        Meni muutama viikko ja uhreja oli jo viisi. Paparazzeja tunki ikkunoista ja ovenraoista. Olin aivan neuvoton. Kaikenlisäksi minusta tuntui, että Jack yritti sabotoida tutkimuksiani.

        Parin päivän päästä huomasin sekaantuneeni asiaan josta ei olisi ulospääsyä. Omaksi hämmästyksekseni huomasin Jackin olevan aina samassa paikassa kuin minä. Sattumaako?

       Ollessani läheisessä baarissa juomassa ilta-tuopillista Jack veti minut baaritiskiltä pimeimpään nurkkaan ja sanoi: ”Annan sinulle varoituksen, Amy ja vain tämän kerran lopeta tämän jutun tutkiminen ennen kuin se maksaa sinulle henkesi.” hän mulkoili minua kuin spitaalista ja marssi ulos baarista. Mielenkiintoni heräsi.

        Puolenyön jälkeen läksin ulos baarista ja nurkan takaa hyppäävien paparazzien pelossa valitsin syrjäkujia, joita yleensä vältän. Kuljettuani muutaman korttelin takaatani alkoi kuulua askelia. Käännyin nopeasti ympäri. Ei ketään. Jatkoin varovasti matkaani kuulostellen pienintäkin epäilyttävää ääntä. Pian kaikuivat taas ne pelottavat askeleet New Yorkin hiljaisessa yössä. En uskaltanut enää katsoa taakseni vaan pinkaisin päättömään juoksuun. Tiesin seuraajani lähestyvän askel askeleelta, tunsin jo jahtaajani läähätyksen ja sen miten hän kohotti kätensä tarttuakseen hiuksiini. Hän käänsi minut kovakouraisesti ympäri ja älähdin hämmähdyksestä. Jack seisoi edessäni yltäpäältä veressä ja toisessa kädessään verinen nuoren-naisen pää, jossa silmät seisoivat kuin sammuneet lyhdyt. Pelko kourasi sisuksiani kuin kylmät tikarit. ”Mä tiedän et sä olet lähellä Amy pieni ja mä annoin sulle mahdollisuuden mut sä oot liian tyhmä tai liian ylpeä. Niin tämäkin ämmä tässä.” Jack nosti pään kasvojeni korkuudelle ja puistattava kalman haju täytti suun, nenän ja jopa silmäni. ”Te ootte ihan samanlaisia oisitte varmaan tulleettoimeen, yhtä ylpeitä paskoja molemmat.” Jack kivahti ja naurahti mielipuolisesti. Kuollut pää heilui silmieni edessä kuin hypnotisoiden minut. Pelko oli todellisempi kuin ihminen. ”No nyt ei tarvii suokaan enää, koska sä oot kuollut Amy tosi kuollut.” Jack viskasi pään sivuun ja veti pitkän veitsen takkinsa uumenista ja heilutti veistä edessään kuin mikäkin miekkataituri. Suljin silmäni. Tämä oli loppu. Miten pieni ihminen olikaan, kuin nurkkaan ahdistettu eläin. tiesin Jackin lähestyvän ja vaikeroin odottaen iskua.

        Laukaus täytti ilman ja tunsin painavan ruumiin kaatuvan jalkojeni eteen. Jack oli kuollut.   

 

Rosa, Tuomas, Teemu ja Julia   

 

Ensimmäisenä päivänä viikonlopun jälkeen Pamela Andersson ja Paris Hilton aamuvarhaisella menivät Elviksen haudalle ja ottivat hankkimansa kalliit hiusgeelit mukaan. He havaitsivat, että hautakivi oli kaadettu ja kun he sipsuttivat korkokengillään haudan viereen, he huomasivat suuren ammottavan aukon maassa. He olivat kerrassaan ymmällään. Yhtäkkiä viereisestä puskasta hyppäsi kaksi suurta Elvis-fania sädehtivän kirkkaissa koruissaan. Naiset kiinnittivät katseensa fanien silmiin, mutta fanit sanoivat heille: ”Be cool, miksi etsitte supertähteä tavisten joukosta? Ei hän ole täällä, hän on rokkaamassa Ruisrockissa. Muistakaa mitä hän sanoi teille backstagella: ’Minun täytyy lähteä: Amerikan rockkuningas annetaan suomalaisten ihmisten käsiin, ja pullotetaan ulos lavalta, mutta kolmantena yönä hänet päästetään ulos putkasta.’” Silloin Pamela ja Paris muistivat, mitä Elvis oli laulanut.

Naiset veivät kutsut suuriin bileisiin yhdelletoista kunniavieraalle ja kaikille muillekin. Nämä kunnia vieraat olivat Britney Spears, Billy Joe, Conan O’Brian, John Lennon, Kimi Räikkönen ja vielä muitakin.

He kertoivat kaiken 7-päivä-lehdelle, mutta reportterit ajattelivat naisten soittavan vain pilapuheluita. Kimi lähti kuitenkin ferrarillaan kohti turkua ja kurkistaessaan ruisrokin alueelle hän näki ainoastaan  Elviksen aurinkolasit ja lähti pois ihmetellen mielessään, mitä oli oikein tapahtunut.

 

Mikko, Tia, Julia, Linda ja Miska

 

 

Michaelin kanssa teloitettavaksi vietiin kaksi muuta rikollista, Nils ja Juha. Kun tultiin paikkaan jota kutsutaan Kakolaksi, he sitoivat Michaelin keskimmäiseen sähkötuoliin ja kaksi muuta sähkötuoleihin hänen kummallekin puolelleen. Yhtäkkiä Michael sanoi: ”Kuulkaa minua ihailijani. Antakaa heille anteeksi he eivät tiedä mitä tekevät.” Turkulaiset vanginvartijat jakoivat keskenään Michaelin nahkarotsin, bootsit, niittivyön sekä hänen korunsa.

 

Fanit seisoivat katsomassa. Matti Vanhanen ja Madonna olivat myös saapuneet nauramaan hänelle. He sanoivat: ”Muita hän on kyllä viihdyttänyt, mutta pystyykö hän itse ottamaan tämän huumorilla lopun edessä, jos hän kerran on viihteen kuningas?” Myös vanginvartijat ilkkuivat hänelle. He kävelivät hänen luokseen, ojensivat kaljatuopin ja sanoivat: ”Jos vedät tämän ykkösellä, päästämme sinut pälkähästä.” Michaelin pään yläpuolella oli myös kyltti, jossa luki: ”Julkisuuden varastaja”.

 

Toinen sähkötuolissa löhöävistä rikollisista naureskeli hänkin Michaelia. Hän sanoi: ”Etkö sinä olekaan kova jätkä? Pelasta nyt itsesi ja meidät.” Mutta Juha moitti Nilsiä:” Etkö edes sinä pelkää fanien reaktiota, vaikka istut täällä myös tuomittuna?” Ja hän sanoi vielä: ”Mutta Michel muista hakea minut joraamaan, kun pääset 80-luvun discoon.” Michael vastasi: ”Totisesti: jo tänään tanssit kanssani pilven reunalla Thrillerin tahdissa.”

 

Kello oli jo kuusi. Silloin, iltapäivällä, tuli auringonpimennys. Teloitushuoneen ovi levähti selkosen selälleen. Ja Michael lauloi kovalla äänellä: ”Tänä iltana ei tuu pakkeja!” Tämän jälkeen hän henkäisi viimeisen kerran.    

 

Tuire, Rosa, Isa, Jenna, Eetu ja Tuomas

 

Rakas taivaan isä, rukoilemme Hiroshiman ydinpommien uhrien omaisten puolesta ja maailmanrauhan puolesta. Olemme kyllästyneet pommi-iskuihin Irakissa ja lukemattomiin kuolonuhreihin joka viikko. Rukoilemme Itämeren puolesta ja että sinilevät lähtisivät, mitä ei kyllä tapahdu ennen kuin poliitikkojen älykkyysosamäärä nousee. Rukoilemme Turussa kadonneen tytön puolesta ja kaikkien niiden lasten ja nuorten puolesta joista kukaan ei välitä. Kiitos kun kuulit meitä. Amen.

 

Mitä olen tehnyt ansaitakseni tämän? Pieni kotitonttu ajatteli istuessaan pienessä häkissä kärppäjoukon keskellä. "Sen siitä saa, jos nukahtaa metsään aukealle paikalle", tonttu mietti murheellisena. Tontun istuessa häkissä kärpät kiistelivät siitä mikä tonttu oli ja kelpaisiko hän syötäväksi. "Eivätkö kärpät ollenkaan kunnioita meitä tonttuja?" tonttu ajatteli ihmeissään. "Mehän olemme auttaneekin niin monta kärppää pois ansasta, etten edes pysty pitämään heistä lukua. Jos vain osaisin edes puhua heidän kieltään, voisin yrittää selittää heille kuka ja mikä olen. Toivottavasti muut tontut tulevat etsimään minua ja huomaavat maassa kamppailun jälkiä. Jos he nyt edes löytävät sinne missä olin nukkumassa. Isäntäperheenikin varmaan ihmettelee missä olen. Varsinkin silloin kun he huomaavat ettei kukaan ole siistinyt heidän kotinsa nurkkia. Jos selviän täältä takaisin minun täytyy tehdä kaksinkertaisesti hommia jotta isäntäperhe olisi tyytyväinen. Harmillista kun tontut eivät osaa puhua ihmisillekään. Silloin voisin selittää isäntäperheelleni miksi siellä oli niin likaista. Ja kuka nyt vahtii ettei hevosille tule sairauksia tai että ne saavat tarpeeksi ruokaa. Sikojakaan ei ole vielä kunnolla ruokittu ja hoidettu. Miten he oikein pärjäävät ilman minua. Kärpäktään eivät näytä järin ystävällisiltä. Mitäköhän ne oikein aikovat. Ne vilkuilevat tänne niin ahnaan oloisesti... Tontun miettiessä näitä asioita kärpät olivat vihdoin päättäneet mitä tehdä tontulle. Tontun vielä miettiessä tekemättömäksi jääviä tehtäviä, kärpät lämmittivät vettä padassa ja veden ollessa tarpeeksi lämmintä ne kolkkasivat tontun. Puolen tunnin päästä maailmassa oli yksi tonttu vähemmän. Tontun ystävät eivät milloinkaan saaneet tietää mitä tontulle tapahtui. He etsivät tonttua joka paikasta, mutta eivät löytäneet tätä mistään.

 

-Sanna

 

Siihen aikaan antoi presidentti Bush käskyn, että kaikkien köyhien roskisdyykkarien pitää mennä kasviskeitolle ja korpulle. Kaikki menivät ruokajakeluun oman kaupunginosansa pesulaan.

 

Niin myös Mad Dog Sylvester lähti ensimmäiseltä kadulta ruokajakeluun viidennenkymmenennen kadun pesulaan. Hän lahti sinne yhdessä tyttöystävänsä Elizan kanssa, joka odotti lasta. Heidän syötyään Eliza synnytti pojan, esikoisensa pesulan viereisessä roskalaatikossa. Hän kapaloi lapsen sanomalehteen ja pani hänet pahvilaatikkoon, koska heillä ei ollut varaa asua muualla.

 

Los Angelesissa kolme salkkumiestä oli tulossa ylitöistä. Heidän eteensä ilmestyi vanha meediomummo, jonka kaulassa amuletit helisivät ja sormissa sormukset kilisivät. Salkkumiesten silmät suurenivat hämmennyksestä, mutta mummo sanoi heille: " Chillatkaa. Tänään on teille New Yorkin roskiksessa syntynyt uusi Vapahtaja. Hän tuo teille hyvän fiiliksen. Tämä on teille merkkinä: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna pahvilaatikossa keltaisen neonvalokyltin alla." Ja samalla hetkellä oli mummon ympärillä poikakuoro, joka lauloi: Hard Rock Hallelujah.

 

Samalla minuutilla salkkumiehet ajoivat taksilla lentokentälle ja lensivät suihkukoneella New Yorkiin.

 

 

Maria, Sanni, Teemu, Sanna ja Emma

 

Nälkä. Kotona taas ja nälkä. Löllähdän vakiotuolilleni keittiössä ja hengähdän. Jääkaappi ja komerot kutsuvat tutkimaan sisuksiaan. Äidinkin voisi ruokkia, kunhan hän kömpii koulusta kotiin. Niillä on tänään opettajainkokous. Jos työnnän äidille ruokaa suuhun ennen kuin hän ehtii avata sitä väsyneeseen vuodatukseen päivästään, jos ehdin tehdä sen, illastamme on vaarassa tulla mukava.

 Sekakeitto maistuisi. Keitot ovat ominta alaani, niistä saan taiottua herkullisia aina, hyvin harvoja säännönvahvistavia poikkeuksia lukuun ottamatta.

 Viileäkaapin antimet. Ei, ei porkkanaa tänään, äitini allergialista katsoo minua varoittavasti kaapin ovesta. Kesäkurpitsaa, tomaatteja, naurista -hahaa meillä on naurista - sipulia, valkosipulia, inkivääriä. Soijakastiketta ja mustapippuria. Ulkoa voi hakea yrttejä ja nokkosta. Kuivakaapista soijasuikaleita.

 Pudottelen aineksia hellalla kiehuvaan kattilaan. Inkivääriä, naurista, tämänhän minä osaisin vaikka silmät ummessa. Juuri kuten ennenkin. Sekoitan lipstikkaa, oreganoa ja järvihirviön muna. Siis oreganoa, lipstikkaa ja... Hyvä tavaton. Ei tämä näin mennyt viime viikolla.

 Yllätystäni on nyt liian myöhäistä onkia ylös. Keittoni pinnalla heiluu häntä.

 Ihmettelen keitostani. Tilanteeseen nähden seison sormi suussani hämmästyttävän rauhallisena. Siis koska muka ennen olen hautonut ruuassani järvihirviön?

 -Olen kasvissyöjä, kerron ystävällisesti otukselle sen noustessa pintaan pärskymään. -En ole vastuussa sinusta.

 -Prrsh! kuului ponnekas vastaus.

 -No ole sitten suloinen. Joka tapauksessa saat nyt kömpiä ylös päivällisestäni, kasvaa suureksi vahvaksi ja hyvin pelottavaksi hirviöksi sekä aloittaa uuden elämäsi kylpyhuoneen harjoittelujärvellä.

Haen pesuvadin keittöön ja täytän sen vedellä. (Sekä lusikallisella keittoa koska sydämeni on heltynyt pikku hurmuria kohtaan).

 Ah, äiti saatui juuri sopivasti. Jostakin syystä ongimme munankuoret keitostamme hyvin huolellisesti.

 Iltaan mennessä pieni vaaleanpunainen sydäntenmurskaajamme on valloittanut meidät kokonaan. Se makaa selällään sylissämme ja pärskii onnellisena, kun sen vatsaa rapsuttaa. Pienet ryppyisen roosanväriset räpylät heiluvat ja hailakanoranssi häntä vispaa kuin koiranpennulla. Menemme nukkumaan hyvin onnellisina, eikä kumpikaan muista kertoa koulupäivästään. Käytännön ongelmat vaikuttavat olemattomilta. Käsittääksemme järvihirviöt kasvavat järvessä syntymästään lähtien ilman emon hoivaa. Seuraavan päivän ohjelmamme on selvä.

 -On haikeaa päästää se lähtemään sanon seistessämme rannalla.

 -Muista sitten syödä myös pikkukalat. Häntineen! Että kasvat suureksi, vahvaksi hirviöksi, äiti mutisee.

 Aamuaurinko kutittelee pärskähtävän hirviömme silmiä. Laskemme sen vesirajaan. Otus katsoo meitä ja pärskähtää. Sitten se on mennyt. Me vilkutamme hirviölle.

 Kotiin päästyämme keitämme kupposet teetä.

 -Kyllä tämä on tarpeeksi hyvä syy pitää vapaapäivä, äiti toteaa.

 -Mmm. Eihän sitä joka päivä tapaa järvihirviötä, sanon ja hymyilen.

 Sekoittelen teetäni. Äiti ei näytä yhtä rentoutuneelta kuin yleensä teetä lipittäessään. Hän nostaa kupin huulilleen - ja laskee sen alas. Tuijotamme molemmat syvälle teekupin syvyyksiin. Eihän sellaista tapahdu joka päivä.

-Helinä

Me rukoilemme luomakunnan puolesta, jota ilmastonmuutos uhkaa. Erityisesti rukoilemme niiden ihmisten puolesta, jotka joutuvat jättämään kotinsa liiallisen kuivuuden, sateen tai jäätiköiden sulamisen vuoksi. Rukoilemme myös niiden uhanalaisten eläinten puolesta, joiden elintila vähenee ilmastonmuutoksen vuoksi. Rukoilemme sen puolesta, että ihmiset oppisivat olemaan vähemmän itsekkäitä ja ajattelemaan asioita muidenkin kannalta.

Amen

-Tuiren ryhmä

(Teksti julkaistu tekijöiden luvalla)

kaikki ovat kauniita:

lyhyet, pitkät, lihavat,

hoikat, tummat, vaaleat

nuoret, vanhat, lihaksikkaat,

muodokkaat, ruipelot.

Kaikki ja jokainen.

 

(Teksti julkaistu kirjoittajan luvalla)

Tänään etsittiin inspiraatiota Laulujen laulusta ja leiriläisille annettiin tehtäväksi kirjoittaa samassa hengessä ylistyslaulu itsestään, ihana olet sinä sinä, kaikkein ihanin Jerusalemin tyttärien joukossa jne. Tehtävä koettiin vaikeaksi, koska itsensä kehuminen on moukkamaista ja osoittaa, että ihminen on kasvatettu huonosti. Nekin, jotka suostuivat kyseisen ylistyslaulun kirjoittamaan, eivät suostuneet lukemaan niitä ääneen. Jotain sentään saatiin irti. Eräs ryhmä huomasi, että pojat korostivat maskuliinista voimaa ja lihaksia. Kauneusihanne keskittyi ulkonäköön enemmän kuin älyyn. Laulujen laulukin sai tekstinä kritiikkiä tältä ryhmältä, teksti oli liian suorapuheista, olisi fiksua jos joutuisi itse päättelemään jotain. Toisaalta oli hyvä, kun harjoituksessa joutui käyttämään mielikuvitusta ja huomattiin että luonteeseen on kuitenkin helpompi keskittyä kuin ulkonäköön.

Toisessa ryhmässä oltiin pessimistisempiä, itseä on vaikea kehua, koska itsessä ei ole mitään kehuttavaa. Sitten kuitenkin huomattiin se arvokas asia, että itsensä kehuminen on eri asia kuin olla tyytyväinen itseensä. Maanittelun jälkeen ryhmästä kolme henkilöä uskalsi ääneen mainita itsestään jonkin hyvän asian.

Kolmannessa ryhmässä esiin nousi vertailu. Toisin sanoen itsen kehuminen ymmärrettiin automaattisesti vertailuna tyyliin olen paras kaikessa mahdollisessa. Suurina saavutuksina tässä ryhmässä muistaakseni mainittiin se, että henkilö oli onnistunut avaamaan joskus kengästä umpisolmun.

Neljännessä ryhmässä oltiin muistaakseni tilanteen tasalla ja todettiin, että luonne ja muut sellaiset jutut ovat kuitenkin ulkonäköä tärkeämpiä juttuja.

Tämä on tällainen pikaraportti aamupäivän kirjoitusharjoituksesta. Kolmannen ja neljännen ryhmät asiat tulivat tässä ihan muistinvaraisesti kirjattua, koska ajanpuutteen vuoksi niiden purkaminen  jäi vähän kesken. Ehkä täydennän tätä, mikäli nousee esiin jotain ravistelevaa.

Yhteenvetona voisin sanoa, että itsensä kehuminen on todella hankalaa silloinkin kun siihen annetaan erikseen oikein lupa. Mitä tästä voisi päätellä?

Tarkoituksena on, että myös leiriläiset itse päivittäisivät blogia, mutta päivä on ollut niin täynnä ohjelmaa, ettei minulla ole ollut sopivaa väliä edes kertoa, että meillä on tällainen blogi. En tiedä mitä he sanovat kun kuulevat tästä.

-Kirsti

Tässä blogissa jjulkaistaan tekstejä ja kerrotaan kuulumisia kirjoittajariparilta, joka alkaa huomenna perjantaina Kunstenniemessä. Kotimaakin huomioi pienellä uutisella hankkeemme, joka on Suomessa ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa laatuaan, olemme siis uranuurtajia!

Olen jo pakannut laukkuuni plosan kirjoitustehtäviä, joiden tietenkin toivon inspiroivan leiriläisiä. Mukaan on tulossa porukkaa joista toiset ovat innostuneempia kirjoittamisesta kuin toiset ja tarkoitus tietenkin olisi leirin aikana lisätä kaikkien innostusta, eikä tappaa sitä. Nyt kaikki on vielä aivan auki. En tunne leiriläisiä, en tiedä millaisia kirjoittajia he ovat ja mitä he leiriltä odottavat. Täytyy yrittää varustautua kaikkeen mahdolliseen, vaikka se taitaa kyllä olla mahdotonta.

Jännittää tietenkin, mutta hyvällä tavalla. Siitä on yli kolmekymmentä vuotta, tarkalleen ottaen 31 vuotta kun olen viimeksi ollut leirillä.

Kirsti